Fobian ry:n vuoden 2009 hallitus piti viimeisen kokouksensa, ja vuoden toimintakausi on päätöksessään. Toiminta jatkuu uudella hallituskokoonpanolla jälleen ensi vuonna, jolloin Fobialle luvassa mm. aimo annos tiedettä, taidetta ja kulttuuria. Hallitus 2009 kiittää kaikkia foobikoita mukavasta vuodesta ja toivottaa kaikille jäsenille rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!
Monthly Archive for joulukuu, 2009
| 8.12.2009 | ||
| 12:00 | to | 14:00 |
Fobian perinteinen jouluvastaanotto glögitarjoiluineen, joulutorttuineen, myyjäistavaroineen ja jouluhenkineen valloittaa Fobian huoneen tiistaina 8.12. klo 12 alkaen. Tule ja riemuitse!
| 30.1.2010 | ||
| 10:00 | to | 16:00 |
SPOL-seminaari 2010: “Far fram Traditional – Versatile Use of Psychological Knowledge”
Vuoden 2010 SPOL seminaari järjestetään lauantaina 30.1.2010 Turussa, ja tällä kertaa vähän erilaisella tavalla: koska seminaari yhdistetään pohjoismaisten psykologian opiskelijoiden tapaamiseen (NPS), se tulee pyörimään englanniksi ja paikalla tulee toivottavasti olemaan 130 suomalaisen psykan opiskelijan lisäksi yhteensä 50 psykan opiskelijaa Norjasta, Tanskasta, Ruotsista sekä Virosta! Sen lisäksi että päivä tulee sisältämään kiinnostavia luentoja ja tieysti myös mahtavat bileet, niin se tulee siis myös tarjoamaan erinomaisen mahdollisuuden tutustua psykologian opiskelijoihin muista pohjoismaista!
Seminaarin alustava ohjelma: 10.15-10.30 Tervetuliassanat 10.30-11.00 Tuomo Tikkanen: “EuroPsy-bridge to global practice in psychology” Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja puhuu kansainvälisestä työmarkkinasta sekä EuroPsy-pätevyydestä 11.00-11.30 Workshop-puhujien esittelyt 11.30-13.00 Lounas (omakustanteinen) 13.00-13.45 Workshop 1 13.45-14.00 Tauko 14.00-14.45 Workshop 2 14.45-15.15 Kahvitauko (SPOL tarjoaa kahvia + pientä purtavaa) 15.15-16.00 Workshop 3 20.00 => Seminaaribileet DynamossaWorkshoppeihin on kutsuttu puhumaan psykologeja, jotka soveltavat koulutuksensa erikoisella/uudella/kiinnostavalla tavalla työssään. He tulevat kertomaan työkokemuksistaan sekä siitä, mitä psykan opiskelijan tulisi tehdä, jos hän haluaa saman tyyppisen työpaikan. Seminaariin kutsutaan yhteensä kuusi workshop-puhujaa, jotka kaikki vetävät workshoppinsa kaksi kertaa. Samanaikaisesti tulee pyörimään neljä workshoppia, joista sinulla on mahdollisuus valita se, joka kiinnostaa sinua eniten. Lopulliset workshoppien vetäjät julkistetaan vasta, kun kaikki puhujat ovat varmistuneet.
Ilmoittautuminen SPOL-seminaariin tapahtuu Fobian ilmoitustaululla olevaan ilmoittautumislistaan. Mikäli varsinaiset paikat ovat jo täyttyneet, niin kannattaa nimensä laittaa myös varasijalle. Varasijapaikat täytetään tasaisesti sen mukaan, kuinka paljon eri yliopistoista on jäänyt varsinaisia paikkoja tyhjäksi. Tervetuloa.
| 3.12.2009 | ||
| 19:00 | to | 22:00 |
Syysiltojen piristykseksi Fobia järjestää kauan odotetun ja kovasti toivotun viini-illan! Viinejä maistellaan torstaina 3.12. Index-kartanolla klo 19 alkaen.
Fobia tarjoaa viiniä ja pientä purtavaa, mutta jotta saisimme viini-illasta mahdollisimman monipuolisen ja kaikkia makuhermoja stimuloivan, niin olisi erittäin toivottavaa, että viini-iltaan osallistujat toisivat mukanaan myös omia viinejä maisteltavaksi. Eli ts. jonkinlaisella nyyttärimeiningillä olisi iltaa tarkoitus viettää. Ja jotta viinivalintojen osalta säilyisi asiaan kuuluva järjestelmällisyys, niin ideana olisi, että eri vuosikurssien edustajat voisivat tehdä kollektiivisia viinihankintoja seuraavan ohjeistuksen mukaisesti:
1. vsk. Eurooppalainen viinitarjonta
2. vsk. Amerikkalainen viinitarjonta
3. vsk. Afrikkalainen viinitarjonta
4. ja > vsk. Oseanialainen viinitarjonta
Eli; kootkaa pieni porukka omilta vuosikursseiltanne, käykäähän yhteisillä viiniostoksilla ja tulkaa maistelemaan omia ja toisten viinejä Index-kartanolle muiden foobikoiden seurasta nauttien! Myös suolaista naposteltavaa saa hankkia nyyttäriperiaatteella, mikäli näin jalomielinen haluaa olla. Ja kuten sanottu, niin Fobiankin puolelta on kyllä pientä viinitarjontaa ja suolaista purtavaa järjestetty, joten olet tervetullut osallistumaan, vaikka et kiireissäsi omia viiniostoksia ehtisi tekemäänkään.
Tervetuloa viinimaistiaisille!
