Vapaa-ajan ohjelma

Foobikon vapaa-aika

 

Vapaa-ajallaan foobikon ei tarvitse pureskella kynsiään kotisohvalla. Turku, yliopisto ja erinäiset järjestöt tarjoavat paljon vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuuksia tasapainottamaan opiskelua.

 

Teatteri

Fobiassa on jo useana vuonna toiminut aktiivisia improvisaatioteatteriryhmiä. Ryhmät ovat alkaneet syksyn saapuessa ja jatkuneet aina kevääseen. Kesäisinkin on kokoonnuttu silloin tällöin puistoimproilemaan.

Indexin ja Opexin yhteinen I/O-speksi sai ensi-iltansa keväällä 2013. Speksi on interaktiivista musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria. Speksissä löytyy varmasti kiinnostavaa tekemistä jokaiselle, sillä speksi tehdään käsikirjoittamisesta lavasuorituksiin asti täysin opiskelijavoimin. Työryhmän rekrytointi uuteen speksiin alkaa syksyisin, joten näyttelijät, tanssijat, muusikot ja muut, pysykää kuulolla! Fobia on tekee ekskursion I/O-speksiin myös keväällä 2015.

Turun ylioppilasteatteri tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden harrastaa teatterin parissa. Teatterista putkahtaa muutama ensi-ilta vuodessa ja lähes jokaiseen prokkikseen on kenellä tahansa mahdollisuus päästä mukaan, sillä työryhmä kasataan jokaiseen näytelmään erikseen. Teatteri järjestää erilaisia improvisaatio- ja näyttelijäntyönkursseja ja pyörittää myös improvisaatioryhmä Läsnäolopakkoa. Teatterin uusien illat järjestetään perinteisesti syyskuussa ja tammikuussa, mutta toimintaan on mahdollista päästä mukaan myös kesken vuotta.

 

Liikunta

Yliopistoliikunnan palvelut ovat aivan foobikon käden ulottuvilla. Educariumilla ja Sport Sirkassa sijaitsevat yliopistoliikunnan tilat tarjoavat yliopiston päätoimisille opiskelijoille tavallisen kuntosalin lisäksi laajan kirjon ryhmäliikuntatunteja, avoimia vuoroja, kursseja ja kilpailutoimintaa. Halusitpa sitten harrastaa capoeiraa tai amerikkalaista jalkapalloa, löydät varmasti sopivan kurssin, joukkueen tai avoimen palloiluvuoron yliopistoliikunnasta.

Vauhtisammakko-juoksukoulu tarjoaa eritasoisille lenkkipolun kuluttajille mukavaa yhteisharjoittelua juoksemiseen.

Fobialla on oma liikuntavuoro Iskerissä torstaisin klo 14-15. Liikuntavuoro on kaikkien foobikoiden käytettävissä. Pelit pyöräytetään käyntiin paikalle saapuneen porukan kesken sukupuoleen tai taitoihin katsomatta. Perinteisesti liikuntavuorolla on pelattu sählyä, mutta mikään ei estä kokeilemasta muitakin lajeja. Liikuntavuorolla harjoittelee säännöllisen epäsäännöllisesti myös Fobian oma Sammonmalja-turnaukseen vuosittain osallistuva sählyjoukkue Rapidos Libidos, johon otetaan uusia pelaajia innokkaasti vastaan lipidon rapidisuuteen katsomatta.

 

Musiikki

Turun yliopiston kuoro on noin 60 laulajan sekakuoro, joka esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja omissa konserteissaan. Kuorossa on mahdollisuus tutustua myös muiden alojen opiskelijoihin, sillä kuorossa on laulajia jokaisesta Turun yliopiston tiedekunnasta ja Åbo Akademista. Kuoron koelaulut järjestetään perinteisesti syyskuussa ja tammikuussa, mutta toimintaan on mahdollista päästä mukaan myös kesken vuotta.

Turun ylioppilasteatterin kuoro Päätön dekaani on avoin kaikille laulamisesta innostuneille.

Myös esim. Turun seudun musiikkiopisto, Turun konservatorio, PopRockJazz-oppilaitos ja Lounais-Suomen musiikkikoulu järjestävät musiikin opetusta. Jos taas nautit musiikin kuuntelemisesta ja haluaisit löytää samanlaisesta musiikista pitäviä sielunveljiä ja -siskoja, saatat olla kiinnostunut esimerkiksi seuraavista yhdistyksistä: TYEMYY – Turun yliopiston elektronisen musiikin ystävien ystävät, TYRMY – Turun yliopiston raskaan musiikin ystävät tai TAGS – Turun akateeminen gangsta rap –seura. Nämä yhdistykset kokoavat yhteen musiikkityylinsä uskolliset ystävät ja järjestävät kukin aiheeseen liittyvää toimintaa kuten sitsejä, illanviettoja jne.

 

Tanssi

Turku Swing Society järjestää argentiinalaisen tangon, lindy hopin, boogie woogien ja west coast swingin viikkokursseja, viikonloppukursseja ja bileitä, osittain myös osana Yliopistoliikunnan tarjontaa.

Turun tanssikoulu järjestää peruslavatanssien ja latinalaislajien kursseja, osittain myös osana Yliopistoliikunnan tarjontaa.

Myös esim. Turun seudun tanssioppilaitos, Studio FunkyTanssitupa, Tanssitiimi, Tanssistudio Tuire SairaTanssikoulu Mona Koivunen ja Showtanssistudio Taina Kovalainen järjestävät tanssin opetusta.

 

Muuta

Turun ylioppilaskamerat järjestää kursseja, kuvailtoja ja kuvausmatkoja sekä tarjoaa mahdollisuuden pimiötyöskentelyyn.

Kinokopla järjestää elokuvasarjoja ja elokuva-aiheisia tapahtumia.

Fobian oma kirjoittajapiiri kokoontuu noin viikottain kirjoittamaan, kuuntelemaan muiden kirjoituksia ja kertomaan omista kirjoituksista. Kirjoittamisesta innostuneet saavat Fobiassa myös mahdollisuuden julkaista tekstejään Fobian omassa ainejärjestölehdessä Feedbackissa (tuttavallisemmin Fedari).

Jos sinulla on itselläsi ajatus jostakin ryhmästä tai joukkueesta, jota ei kuitenkaan tunnu vielä mistään löytyvän, ota ohjat omiin käsiisi ja perusta sellainen! Fobia on täynnä innokasta ja aktiivista porukkaa, josta varmasti löytyy hengenheimolaisia moneen harrastukseen. Jos yksin oman ryhmän perustaminen jännittää, ota rohkeasti yhteyttä hallitukseen! Hallitus yrittää järjestää jäsenistölle monen makua miellyttävää vapaa-ajan toimintaa ja uudet ideat ovat aina tervetulleita! Tai mitä, jos täyttäisitkin vapaa-aikasi järjestötoiminnalla ja lähtisit itse mukaan hallitukseen toteuttamaan ideoitasi!

 

Muita linkkejä:

Turun uimahallit ja maauimalat

Turun kaupungin kuntosalit

TYYn alaiset harrastusyhdistykset

Comments are closed.