Ekskursio Turun kriisikeskukseen

8.3.2012
15:00

Hei Foobikko!

Kevät on täynnä opiskelua ja asiaankuuluvia rientoja, mutta nyt on aika myös suunnata katse työelämään. Tämän vuoden ensimmäinen ekskursio järjestetään torstaina 8.3. klo 15 Turun kriisikeskukseen (Yliopistonkatu 12 a B, 6 krs). Ilmottautuminen ekskursioon alkaa huomenna torstaina klo 12 Fobian huoneen ilmoitustaululla. Paikkoja on vain rajattu määrä, joten ole ajoissa paikalla!

Ekskursiolla meille esitellään Kriisikeskuksen toimintaa. Puhujana tilaisuudessa on Mira Mäkeläinen, joka kertoo meille yleisesti, millaisia asiakkaita kriisikeskuksessa on. Mira työskentelee lisäksi turvapaikanhakijoiden kanssa ja toimii seksuaaliväkivallan ehkäisyryhmässä. Mielenkiintoista asiaa siis luvassa! Jos haluat tutustua kriisikeskuksen toimintaan, vilkaise nettisivut: http://www.turunkriisikeskus.fi

Maaliskuussa Fobia järjestää myös ensimmäistä kertaa ns. harjoitteluillan, jossa juuri harjoittelunsa lopettaneet foobikot kertovat harjoitteluajastaan ja työstään harjoittelussa. Ajankohta ei ole vielä tarkasti tiedossa, mutta paljastettakoon, että yksi puhuja on varmistunut: kuulemme harjoittelusta Turun vankilassa.

Loppukeväästä on toivottavasti tarjolla myös odotettu ammatti-ilta, jonka järjestämme yhteistyössä Tupsyn kanssa.

Pysy siis hereillä ja tule mukaan tutustumaan tulevaisuutemme työpaikkoihin! :)

Terkuin,
Laura
Fobian työelämävastaava 2012

Hääsitsit

1.3.2012
19:00

Tervetuloa Fobian, Impulsin ja Kompleksin Hääsitseille!

Ihanimmat psykologian opiskelijajärjestöt juhlivat jälleen vuosittaista hääpäiväänsä. Fobia ja Impuls ovat onnellinen aviopari, jonka kuriton adoptiolapsi …Kompleksi Helsingistä tulee mukaan tähän riemunkirjavaan, turvallisesti kiintyneeseen hääjuhlaan. Pukeudu juhlavasti, hääteeman mukaisesti ja pidä mielesi avoinna myös roolihahmoideoille. Häitä juhlitaan Gado Gadolla torstaina 1.3. klo 19 alkaen. Ilmoittautuminen alkaa 16.2. Fobialle ja Kompleksille netissä ja päättyy 23.2. Sitsien hinta on 13 euroa ja se maksetaan Fobian tilille 471300-112078. Viimeinen maksupäivä on 27.2. Lisäinfoa sähköpostitse, stay tuned!

Lämpimästi tervetuloa!

Shampanjan ja vaahtokarkin tuoksuisin terveisin,
Fobia ja Impuls <3

Fobian kirjoituspiiri käynnistyy

15.2.2012
17:00to19:00

Hei fobialaiset!

Viime vuoden puolella saitte viestiä Fobian kirjoituspiiristä. Nyt pistetään piiri pyörimään! Ensimmäinen kerta on keskiviikkona 15.2. klo 17-19 (paikka ilmoitetaan myöhemmin).

Tarkoituksena on ryhtyä kirjoittamaan yhdessä ja erikseen hyvin matalalla kynnyksellä. Kokoonnumme kahden viikon välein ja me vetäjät kerromme jokaisen tunnin lopuksi tehtävänannon, jonka mukaan kirjoitetaan teksti kotona kokoontumisten välissä. Voimme päättää ryhmän kesken, lähetetäänkö tekstit etukäteen kaikkien mailiin ja luetaan ne kotonamme, vai luemmeko tekstejä ääneen seuraavalla kokoontumiskerralla. Joka tapauksessa kokoontumisissa puramme tekstit ja niistä heränneet ajatukset. Mielenkiintoista keskustelua siis varmasti tiedossa.

Me vetäjät olemme käyneet luovan kirjoittamisen kursseja yliopistolla ja muuallakin, joten valmiita, hyväksi testattuja tehtävänantoja löytyy omasta takaa. Tarkoituksena on myös kehitellä kirjoituspiiriä yhdessä ryhmän kesken, ja ideoita otetaan todella mielellään vastaan.

Aiempaa kirjoituskokemusta tai mitään ylimääräistä lahjakkuutta ei tarvita, kunhan on kiinnostusta kirjoittamiseen. Ensimmäiselle kerralle ei tarvitse valmistautua mitenkään, ota vain paperia ja kirjoitusvälineet mukaan. Ilmoittaudu Oskarille (polaht@utu.fi), jos haluat tulla mukaan!

Terveisin,
Mari ja Oskari

Hallitussivut päivitetty

Vuoden 2012 hallituksen tiedot kuvineen päivitetty hallitussivulle.

Hallituksen kevätterveiset ja tapahtumakalenteri

Tervehdys armaalle foobikkokansalle!

 

Olympos-vuorelta pärähti tänäkin vuonna teille uusi, kosminen hallitus, jonka kokoonpanon näette tässä:

 

Essi Karvonen puheenjohtaja

Alar Kaskikallio vpj, Tupsy-vastaava, ulkosuhdevastaava

Sohvi Suominen sihteeri

Hanna Määttänen taloudenhoitaja

Laura Blomqvist SPOL-vastaava, työelämävastaava

Sanni Pesonen SPOL-vastaava, kv-vastaava

Satu Henriksson kulttuuri, häirintäyhdyshenkilö

Santeri Heinonen koulutuspoliittinen vastaava, häirintäyhdyshenkilö

Jade Anttila emäntä, ympäristövastaava, vuosijuhlamestari

Aino Rantasila liikunta ja hyvinvointi

Suvi Peltoniemi nettisivu- ja tiedotusvastaava

Janina Nurminen virkistysvastaava

Enni Eeronheimo virkistysvastaava

Viivi Strömberg Index-vastaava, tutorvastaava

 

Hallitus kokoontui eilen ensimmäistä kertaa ja hyökkäsi aggressiivisella innolla suunnittelemaan kevään tapahtumia! Seuraavanlaisia aktiviteetteja on suunniteltu foobikoiden iloksi kevään varrelle:

 

HUOM! Ajankohdat ovat vielä alustavia, joten varautukaa muutoksiin.

 

· Hääsitsit Impulsin ja Kompleksin kanssa viikoilla 8-9

· Hyvinvointiviikko viikolla 11

- viikon lopulla luvassa mahdollisesti myös lasketteluretki lähelle tai kauas

· Kevätsitsit 29.3.

· Amazing Race viikoilla 16-17

· Freud-piknik 8.5.

· suunnitteilla ja toteutuksen alla myös mm. työelämäilta, harjoitteluilta, peli- ja leffailtoja, teatteriekskursio, retki Ylioppilasteatterin Grandiositeettiin ja Logomoon sekä työelämäekskursio mahdollisesti Syömishäiriötalo Futuuriin tai Turun kriisikeskukseen

· liikuntatapahtumissa luvassa myös mahdollisesti kiipeilyä, islanninhevosvaellusta ja Flow Parkia – muistathan myös Fobian liikuntavuoron pe klo 18 Iskerissä!

 

Jos mieleesi tulee jokin liikuntaan ja hyvinvointiin tai kulttuuriin liittyvä tapahtumaidea jonka haluaisit tuoda ilmi Fobian hallitukselle, laita ihmeessä sähköpostia osoitteeseen fabio at utu.fi ! Pitäkää silmänne auki mielenkiintoisille näytelmille ja liikuntatapahtumille sekä muille Fobian toimintamahdollisuuksille, ne toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. :)

 

Fobian huoneen kahvitilanne

Vuonna 2011 Fobian toiminta on valitettavasti ollut tappiollista johtuen osittain kahvin menekin räjähdysmäisestä kasvusta. Kahvia saa edelleen keittää ja maitoa käyttää, mutta hallitus toivoo jäsenten kantavan muutaman korren kekoon, jotta tilimme ei kumisisi tyhjyyttään vuoden lopussa. Tästä lähtien siis Fobia tulee kustantamaan huoneelle yhden kahvipaketin viikossa. Loput kahvit hankitaan kahvilippaaseen lahjoitetuilla rahoilla. Ai niin mikä kahvilipas? Fobian huoneen pöydällä on punaisen hilpeä Hello Kitty-purkki, joka muuttaa salaperäisesti valuutan kahviksi. Liian hyvää ollakseen totta? Ei siinä vielä kaikki! Tämän kaiken lisäksi lapsuuden haaveesi keijun ammatista voivat toteutua. Otamme näet innokkaasti vastaan myös lahjoitettuja kahvipaketteja. Voit hiippailla vaivihkaa huoneelle ja asettaa kioskikaappiin uuden kahvipaketin ja yhdellä ranneliikkeellä tehdä kofeiinin puutoksesta tärisevät ystäväsi jälleen toimintakykyisiksi. Talkoohengellä selviämme seuraavaan tilikauteen!

 

Muistattehan myös vanhat tutut säännöt kahvista ja kioskista. Kupit ovat yleisessä käytössä, mutta ne tiskataan käytön jälkeen. Tämä ei tarkoita kaksi viikkoa kahvinjuonnin jälkeen, vaan HETI. Kahvinkeiton sääntöihin kuuluu myös, että katkaiset virran kahvinkeittimestä ajan koittaessa sekä peset pannun käytön jälkeen. Kioskin tuotteet eivät ole ilmaisia, vaan niiden hinnasto löytyy kioskikaapin välittömästä läheisyydestä. Namuset pitää myös maksaa saman tien, kun ostat sen. Kuten ruokakaupat, Fobian kioskikaan ei myy velaksi. Olethan siis kunnon foobikko ja käytät palveluja vastuullisesti ja rationaalisesti. :)

 

Terveisiä, toiveita, kysymyksiä ja parannusehdotuksia saa toimittaa tuttuun tapaan hallituslistalle osoitteeseen fabio at utu.fi! Uuden hallituksen näpit syyhyävät jo päästä järjestämään teille hauskaa, monipuolista toimintaa sekä huolehtimaan kiintymyssuhteestanne arjen pyörteissä. Aiomme myös kiivaasti puolustaa etujamme koulutuspoliittisella rintamalla ja rakentaa yhdessä parempaa tulevaisuutta niin Fobian kuin psykologian oppiaineen suhteen.

 

Huikeaa, mahtavaa kevättä kaikille!

 

Toivottaen,

Fobian hallitus 2012

Tiedotusterveisiä

Hei kaikki!

Tässä hieman terveisiä tiedotusvastaavalta.

Fobia teetti joulun alla tiedotuskyselyn, jossa kartoitettiin jäsenistön mielipiteitä tiedotuksesta. Tuloksena selvisi, että osa jäsenistöstä haluaa listalle vähemmän postia. Erityisesti toivottiin, että viestit koskisivat enemmän ainoastaan psykologian opiskelijoita. Vähiten luetaan toisten ainejärjestöjen ym. tahojen tiedotteita omista tapahtumistaan.

Koska tiedottajan pääasiallinen toimi on tiedottaa jäsenistöä erilaisista koulutukseen ja myös virkistykseen liittyvistä tapahtumista, pyritään jatkossa ainejärjestöjen bilekutsuja kokoamaan yhteen erillisten viestien sijaan. Bilekutsuja ei aiota poistaa listalta, sillä ne sekä tukevat eri alojen opiskelijoiden yhteistyötä että toimivat erityisesti uusien ja ulkopaikkakunnilta muuttaneiden opiskelijoiden (ainoana) mahdollisuutena saada tietoa ainejärjestöjen tapahtumista. Tiedotteita yliopiston ulkopuolisista tapahtumista pyritään kuitenkin vähentämään.

Avoimissa palautteissa tuli ilmi, että Fobian listaa halutaan käyttää hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Jotkut haluaisivat listalle lämminhenkistä keskustelua foobikkojen välillä, toiset puolestaan närkästyvät sitsilippujen ja vuokra-asuntojen kauppaamisesta. Osan mielestä bilekutsuja tulee liikaa, osan mielestä saisi tulla vaikka enemmänkin. Tämä tuo mielestäni hyvin ilmi sähköpostilistan käyttöön liittyvän ongelman: osa jäsenistöstä haluaa sähköpostilistalle tietoa mahdollisimman paljon kaikesta, osa haluaa pitää sitä lähinnä psykologian opiskelijoiden keskustelupalstana, osa taas haluaa sinne vain laitoksen ja Fobian hallituksen tiedotteet.

(!) Koska sähköpostin tulva on kuitenkin välillä ilmeinen, Fobia sanoutuu irti Index ry:n ja Tyyali-listan tiedotteiden uudelleenlähetyksestä. Erityisesti Index ry:n tiedotteita on jo nykyiselläänkin karsittu ja uudelleenlähetetty vain Indexin henkilökohtaisesta pyynnöstä. TIEDOTTAJA KEHOTTAA KUITENKIN KAIKKIA LIITTYMÄÄN SEKÄ INDEXIN ETTÄ TYYN SÄHKÖPOSTILISTOILLE, mikäli haluaa jatkossa saada postia näiltä tahoilta. (!)

Indexin sähköpostilistalle liityt lähettämällä sähköpostiosoitteesi tällä kaavakkeella: http://index.utu.fi/?id=index-info .

Tyyali-listalle puolestaan liityt täällä: https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/tyyali .

Tiedottaja suosittelee molemmille listoille liittymistä, mikäli on lainkaan kiinnostunut yliopistomaailman tapahtumista.

Lisäksi haluan vielä muistuttaa, että minuun voi olla yhteydessä, mikäli on jotain sähköpostilistaan tai kotisivuihin liittyvää kysyttävää. Voin esimerkiksi vaihtaa sähköpostiosoitteesi, jolloin Fobian sähköpostit tulevat toiseen osoitteeseen (joillakin sähköpostit tulevat esimerkiksi gmailiin eikä utu-osoitteeseen). Minulle voi myös laittaa viestiä, mikäli haluaa poistua kokonaan Fobian sähköpostilistalta.

Antoisaa kevättä!

Terveisin,

Suvi Peltoniemi
Kotisivu- ja tiedotusvastaava

Työelämäilta

Moikka foobikkokansa!

Fobia järjestää alkuvuodesta työelämäillan (todennäköisesti tammikuussa), jossa kuulemme eri psykologian alalla työskentelevien ihmisten työstä ja urasta. Tässä kohtaa hallitus heittää pallon myös jäsenistölle. Mikä on se psykologian sovellusala, josta haluaisit kuulla lisää? Tai olisiko sinulla kenties mielessä joku tietty mielenkiintoista uraa tekevä psykologi, jota voisimme pyytää iltaamme puhumaan? Ehdota, niin me järjestämme! Fobian huoneella on laatikko, johon voit ehdotuksesi raapustaa. Toki voit myös lähettää allekirjoittaneelle sähköpostia tai muuten vain huikata käytävällä.

Lukuintoa vielä viimeisiin tentteihin, oppimispäiväkirjoihin ja muihin hömpötyksiin! Kohta on loma!! :)

Terveisin,
Laura ja Fobian muu hallitus

Fobian jouluvastaanotto

7.12.2011
11:00

Lämpimästi tervetuloa Fobian jouluvastaanotolle!

Saavu Fobian huoneelle 7.12. klo 11 alkaen nauttimaan jouluisasta tunnelmasta ja hyvästä seurasta.
Tarjolla joulutorttuja, glögiä ja jouluista foobikkomeininkiä.

terveisin Fobian hallitus vm. 2011

Psykologian opiskelijoiden ammatti-ilta

28.11.2011
17:00to19:00

Kentältä kuuluu!

Psykologian opiskelijoiden ammatti-ilta järjestetään taas pitkästä aikaa. Nyt on hyvä tilaisuus tutustua tiiviissä paketissa läpileikkaukseen omakohtaisia kokemuksia kentän ammattilaisilta itseltään.

Ammatti-ilta pidetään ensi maanantaina 28.11. klo 17-19 Pub 4:ssä.

Tilaisuudessa ovat kertomassa työstään ja kokemuksistaan psykologit
Seija Anttila (koulupsykologi)
Sari Rothberg (HR-konsultointi)
Eija Sinervä (nuorisopsykiatrian suljettu osasto)

Tilaisuus on ilmainen ja sen yhteydessä on kahvitarjoilu. Tervetuloa!

-lauri

Yksille åbolaisten kanssa

24.11.2011
20:00

Hei foobikko,

Tule Turku-Åbo -kaljalle Kerttuun torstaina 24.11. klo 20. Impulsista oli toivottu lisää yhteistä ohjelmaa fobialaisten kanssa, joten suunnatkaamme paikalle suurin joukoin viettämään syysiltaa opiskelijanaapureidemme seurassa.

Maailmanparannusterveisin, Fobian ja Impulsin hallitukset